Kesä on yhtäkkiä hurahtanu ohi aivan älyttömän nopeasti. En tiedä johtuuko se näistä Suomen säistä vai mistä, mutta oon itse asiassa todella hämmentynyt siitä, että mulla on enää reilu kaksi viikkoa täällä.
Kun tulin viime keväänä takaisin Suomeen, alkoi kuitenkin turhauttava ja välillä tuskastuttavaltakin tuntunut odotus. Mulla ei ollut motivaatiota viedä edes mun kahta lukkariin jätettyä kurssia loppuun, vaikka toisaalta halusin vaan saada ajan kulumaan mahdollisimman nopeasti. Vaikka meitä kuinka kehotettiin nauttimaan kesästä ja kotimaasta, ja vaikka kuinka omat kaverit toisteli lausetta "älä lähde", niin en usko että olisi ollut mitään tapaa millä mun kärsimättömyyttä ja tahtoa lähteä olisi voitu taltuttaa.
Loppukevään ja alkukesän aikana kun tuli aika hiljainen vaihe; tiesin olevani muuttamassa Intiaan, tiesin että mua odottaa ehkä elämäni parhaat kaksi vuotta, tiesin että mun lukioajoista tulisi erilaiset kuin kellään muulla; ja silti jouduin vaan odottamaan ja miettimään, että mitä nyt.
Ja kohta se loputtomalta tuntunut odotus on ohi, vaikka tässä kahden viikon kohdalla jalat tutiseekin innostuksesta ja aamuisin herää jo pelkkä Intia mielessä. Mutta nyt oon silti onnellisesti (ja haikeasti) siinä vaiheessa, kun mulla on kämppä pahvilaatikkoja täynnä ja vaatekaapit oudon tyhjiä.
Oon viettäny jo yhdet läksiäiset parhaiden kavereiden kanssa (niistä revinkin kuvat tähän postaukseen), ja toiset on tulossa puolentoista viikon päästä. Multa lähti muuten hiuksetkin, tai ei ihan kokonaan, mutta siltä se melkeen tuntuu. Aloin olla aika kyllästynyt pitkiin hiuksiin eikä niistä ollut mulle oikeastaan mitään iloa, joten en edes itkenyt niitä leikatessa, vaikka ensin niin luulinkin.
Muistan kun mulle kerrottiin puhelimessa, että Suomen Kulttuurirahasto rahoittaa mun opinnot Intiassa, ja puhelimen suljettua mua pelotti aivan mielettömästi. Olin silloin ehkä vähän yllättynytkin siitä, kun pidän itseäni niin pelottomana, mutta se tunne tuli silloin oikeasti todella vahvana ja ylitsevuotavana.
Tässä vaiheessa mun onkin oikeastaan helpompi kertoa mitä fiiliksiä mulla ei ole, kuin mitä mulla on. Mua ei nimittäin pelota tippaakaan. Oon tottakai ehtinyt tässä melkein puoli vuotta totutella ajatukseen, mutta vaikka mua jännittää ja nousen varmasti lähtöpäivänä koneeseen hermostuneena ja itku kurkussa, niin en voi sanoa että mua pelottaa.
Ehkä se on se fakta, että olet lähdössä 16-vuotiaana yksin todella vieraaseen maahan, jossa elät kaksi vuotta vieraiden ihmisten kanssa pääsemättä kotiin, jos nyt koti-ikävä sattuu yllättämään, tai jos elämä on muuten vaikeaa. Ehkä mua ei siksi pelota. Koska kun tuon lauseen lukee, kuulostaa se niin absurdilta, ettei sitä ole mitään järkeä pelätä; tuhlaisin vaan omaa aikaani, kun lähdössä olen joka tapauksessa.
Nää mun viimeiset reilu kaksi viikkoa Suomessa tulee olemaan tosi kiireiset, mutta kirjoitan vielä tänne ajatuksia ylös lähdön kynnyksellä. Kuulostellaan kun on sen aika (eli ihan pian) :-)
// Ella
Pakko nyt Ella sanoo, että jos melkein kuka tahansa muu 16vee ilmottas muuttavansa kahdeks vuodeks Intiaan opiskelemaan, niin pyörittelisin silmii ja olisin ihan et mitäköhä täst tulee... :D Mut sinä, oot kuule niin jalatmaassa tyyppi et mä oon ja varmasti kaikki muutki on satavarmoja että pärjäät loistavasti! Ei voi ku ihailla kuinka paljon oot elämälläs saanu aikaseks jo tässä vaiheessa! :--) Nauti tositosipaljon noin huikeest kokemuksest ja muista kirjotella kuulumisii, mahtavaa kuulla miten yläastetoveril sujuu!!♡ /Anni
VastaaPoistaÄäh, kiitos Anni!! Kaikkee hyvää, kirjottelen varmasti aina ku ehin :)
PoistaTuut elämään mun unelmaa, seuraan blogias innolla ja kateudella :)
VastaaPoistainfinnish.blogspot.fi
Jee, kiitos, kiva kuulla! :D
PoistaMua harmittaa ettei mulla ollut lukioaikana uskallusta lähteä ulkomaille. Mä oon aika varma että UWC ois ollu just mun paikka, mutta kokematta jäi. Onneks pystyy tekemään muita yhtä hienoja (joskaan ei välttämättä yhtä uniikkeja!) juttuja lukioaikojen ollessa jo kaukana takana :) Innolla ootan sun juttuja Intiasta!
VastaaPoistaVoi kiitos! :) Jep, onneks maailmaa voi nähdä monella tavalla!
Poistaoi oi ihanalta kuulostaa! voi voi kunpa olisin saanu sen uwc stipendin puoltoistavuotta sitten. mutta ei niin ei. sen jälkeen ku haastattelut oli niin oli vähä myöhästä mitää vaihtovuotta alkaa kattelemaan. no mutta toivotan sulle onnea ja kateudella seuraan!
VastaaPoistaKiitos paljon! 😊
PoistaOot niin onnekas! Tulee varmasti mahtavat kaksi vuotta<3 Miten tai miksi lopetit lukion ekan kesken ennen UWC:ta?
VastaaPoistaKiitos! Ja siis nyt kun lähen UWC:hen niin saan tosiaan ihan eri tutkinnon ihan eri paikasta, joten mun lukion ykköseltä ei jää mitään kursseja käteen. Mun oli tarkotus ekaks käydä vielä kevät loppuun ihan oman hyödyn vuoks, mut koska tiesin et ne kurssit pyyhkiytyy taivaan tuuliin niin ei mulla sit riittäny moti :D
PoistaMulla ois mun blogissa sulle haaste :)
VastaaPoistahttp://sannakatrii.blogspot.fi/
Wau. Luin äsken sun kaikki postaukset läpi, ja oon ihan innoissani täällä sun puolesta :D Intia on tosi kiinnostava maa, koska sen kulttuuri on niin kaukana siitä mihin Suomessa on tottunut. Jään seurailemaan sun intiakuulumisia (: Varoitan muutan jo nyt, että ton 18 päivän jälkeen ihmettelet, mihin aika on kadonnut. Itsellä koko Lontooseen muuttoa edeltävä kesä hurahti ohi ihan liian nopeasti. 18 päivää on ohi nopeammin kuin ehtii edes tajuta :D
VastaaPoistaSinut on haastettu ~ http://millakaroliinas.blogspot.fi/
VastaaPoista