kesäkuu alkaa yhtäkkiä olla jo lopussa ja kaikki valmistelut on jo hyvässä vauhdissa, joten päätin vähän kertoa terveisiä.
Alkukesä on hurahtanut niin vauhdilla että oon ollu oikeastaan koko ajan menossa, kun esimerkiksi veli pääsi ripille ja kavereilla on ollut synttäreitä. Oltiin perheen kanssa myös Espanjan Costa Blancalla, ja alla on vähän kuvia sieltä.
Juhlien ja loman lisäksi se kesää tahdittava asia on kyllä ollu työt, jotka on pitäny todella kiireisinä. Nyt onkin pitkästä aikaa pari päivää ihan oikeeta luppoaikaa, ja aamulla käytiin äitin kanssa Intian Suurlähetystössä viemässä viisumipaperit käsittelyyn. Näiden kiireiden takia mua onkin stressannut ihan kamalasti kaikki lähtöön liittyvät asiat, kun tuntuu että paperihommat painaa päälle ja kesä vaan menee eikä ehdi edes nähdä Suomeen jääviä kavereita. Toisaalta oon alkanut oikeasti jo odottamaan lähtöä aika malttamattomana, ja onhan tässä vielä puoltoista kuukautta aikaa nauttia stadin kesästä!
Olin pari viikkoa sitten UWC-leirillä, jossa tapasin kouluilla opiskelevia tai niistä valmistuneita ihmisiä. Se oli tavallaan lähtölaukaus tähän UWC-matkaan, ja tekikin lähdöstä aika paljon todellisemman, kun kuuli aika päästä päähän erilaisia faktoja UWC-elämästä ja siitä omastakin koulusta. Ajatukset selkisi leirillä tosi paljon, mutta aloin kyllä myös jännittää lähtöä enemmän, kun sai aihetta jännittää - ennen sitä kun ei tiennyt lainkaan mitä odottaa. Ei kai sitä vieläkään tiedä, mutta ainakin osaan nyt suihkuun mennessäni varoa rupikonnia ja niin edespäin.
Villajoyosa, Costa Blanca
UWC-leirin ja viisumihommien lisäksi mulla on vihdoin lennot (yaiks!) - suuntaan Mumbaihin lauantaisena aamuyönä elokuun lopuilla. Olen siis kai oikeasti lähdössä. Niinku oikeesti.
Tässä valmistautumisessa hassuinta onkin se, miten asiat konkretisoituu koko ajan enemmän. Musta tuntuu että siitä puhutaankin paljon, mutta ei turhaan - se on oikeesti todella mystinen osa tätä prosessia. Luulen nimittäin koko ajan, että joo, nyt tää tuntuu todelliselta - mutta silti jokasessa uudessa "vaiheessa" se tuntuu entistä todellisemmalta, ja ajattelen vaan että eihän se ennen edes tuntunut todelliselta. Ensin tapaat ihmisiä, jotka on oikeesti ollu siellä koululla, ja tajuat että se koulu on oikeasti olemassa; sitten istut Intian suurlähetystön aulassa ja tuijotat valtavaa Taj Mahal-julistetta, jossa lukee The Incredible India - ja tajuat että koulu ei ole pelkästään olemassa, vaan se on olemassa sulle, ja sä olet lähdössä sinne. Ja silti et oikein tajua sitä.
Nyt odotan vielä rokotuksia, joista haen ensimmäiset ensi viikolla ja viimeiset vielä elokuussa. Se on ehkä se vähemmän miellyttävä kohta tässä jutussa, mutta kaipa siitäkin elossa selviää. Sen lisäksi Helsingin päässä on vielä vähän järjesteltävää, ja oon alkanut siivota vaatekaappeja. Elämä pitää jotenkin mahduttaa matkalaukkuun, joten aika isolla kädellä saan heitellä tavaraa pois, mutta se on oikeastaan ihan hyvä juttu ja tavallaan jopa nautin siitä. Tai no, kyllä mä nautin aika paljonkin siitä kun saa pakata talvitakit ja -kengät varaston perukoille.
Tänään on 53 päivää siihen, kun kone nousee ilmaan. Yritän pitää jalat maassa ja keskittyä vielä töihin ja kavereihin, mutta kyllä se lähtö alkaa olla mielessä aikalailla vuorokauden ympäri. Palailen vielä varmasti tänne ennen h-hetkeä, eli see ya ja pitäkää hyvä heinäkuu!
- Ella
