First impressions: matkustus, kampuselämä ja monsuuni

Viikko sitten lauantaina seisoin Munchenin lentokentällä odottamassa pääsyä Mumbain koneeseen. Olin yksin intialaisten miesten keskellä, ja kenttävirkailija tuijotti mua oudoksuen. En tiennyt miten olisin, ja koneessa viereisellä penkillä istuva nainen halusi ottaa mun kanssa selfien.
Kuuntelin hindin kielisiä ohjeita ennen nousua, selailin koneen Bollywood-elokuvia ja mietin, mikä mua odottaisi. Mun tietämättä samassa koneessa istui myös viisi muuta UWC-stipendiaattia, ja kahdeksan tunnin lento sujui lopulta tosi nopeasti.

12,5 miljoonan asukkaan Mumbai pilkkopimeältä taivaalta oli aika sanoinkuvaamaton näky, kuten on ollut koko Intia tähän mennessä. Koneen laskeutumisen jälkeen menin maahanmuuttokontrolliin jonottamaan, ja koko lentokenttä oli täynnä aseistettuja poliiseja, joilla ei naamasta päätellen ollut kyllä donitsit mielessä.

Päästyäni virallisesti maahan, kentällä oli vastassa muutama secondie (=toisen vuosikurssin opiskelija) ja minibussi. Jouduttiin odottamaan vielä paria lentoa, ja lopulta bussi lähti kohti kampusta kolmen maissa yöllä. Meille tarjottiin vettä ja voileipiä, jotka ei tosin kamalasti auttaneet siihen että olin valvonut jo edellisen yön kokonaan ja edessä olisi vielä viisi tuntia Intian liikenteessä, keskellä monsuunisateita ja järjettömän huonossa kunnossa olevia teitä.
Samalla bussilla tuli oppilaita Italiasta, Puolasta, Romaniasta, USA:sta, Kanadasta, El Salvadorista ja Vietnamista, mutta nukahtelin niin tiuhaan tahtiin etten ainakaan itse vielä silloin tutustunut oikein kehenkään.

Mumbaista en ehtinyt nähdä oikeastaan mitään muuta kuin slummeja, ja liikennevalotkin loppui kun poistuttiin kaupungista. Heräilin vähän väliä töyssyihin ja töötteihin - tai jos en niihin, niin vähintään järjettömiin sadekuuroihin. Jossain vaiheessa kuitenkin sain sen verran unta, että seuraavan kerran heräsin Punen kohdalla päivänvaloon.

Saavuttiin kampuksen porteille seitsemän maissa aamulla, ja meninkin suoraan pariksi tunniksi nukkumaan. Viime sunnuntai oli kyllä varmaan yksi mun elämän pisimmistä päivistä, ja nyt viikonkin jälkeen tuntuu että olisi ollut täällä ikuisuuden.

Mulshi Valley

Tän kuluneen viikon aikana on tapahtunut ihan mielettömästi asioita, ja oon ollu niin väsynyt etten varmaan edes muista kaikkea, mutta yritän ainakin jotain avata. 

Oon esimerkiksi tutustunut ihmisiin yli 80 eri maasta, leikkinyt mutaleikkejä, tehnyt ainevalinnat, tutustunut koulua ympäröivään laaksoon, laulanut karaokea, meinannut ajaa kolarin riksha-taksissa, heittänyt sammakkoja ulos vessasta, syönyt yhden (yhden) intialaisen masala-sipsin ja meinannut tukehtua siihen, sisustanut mun huonetta ja tehnyt englannin- sekä matikantasotestit. Kolme kurssia pitkää matikkaa lukeneena olin IB-tasolla kelpoinen alimpaan ryhmään, Math Studiesiin, yhdeksi vuodeksi :D

 

campus

 Ensimmäiset päivät kampuksella oli aika rankkoja ja outoja, koska ei kunnolla tuntenut ketään. Kampus- ja UWC-elämä tarvitsee valtavasti totuttelemista, mutta oon alkanut huomaamaan, että kotiudun joka päivä vähän lisää. Lisäksi täällä on yli 200 muuta oppilasta samassa tilanteessa, ja meille tarjotaan todella paljon tukea, koska jokainen tänne tuleva menee samojen asioiden läpi.
Lisäksi suunnilleen toissapäiväiseen asti unohdin koko ajan, etten olekaan menossa kotiin viikon tai kahden päästä, vaan seuraavan kerran jouluna.

Kuten kuvista saattaa vähän huomata, on kampuksella ihan mielettömät näkymät, ja muutenkin tosi hyvät puitteet. "Asuntola" on jaettu viiteen eri wadaan eli kylään, joissa jokaisessa on 11 taloa ja common room. Itse huoneet on aika ahtaita eikä mitään mielettömän viihtyisiä, mutta meille annetaan niiden kanssa aika vapaat kädet, ja itselläkin on juuri menossa sisustusprojekti.
Wadojen lisäksi koululta löytyy esimerkiksi ruokala, koulurakennus, jalkapallo- ja koripallokenttä, kuntosali, uima-allas, kirjasto, social center, kanttiinikauppa, lenkkeilypolkuja, puumaja, biljardipöytä, juhlasalin tapainen "multipurpose hall", medical center ja admin block, jossa koulun johto viihtyy. Sen lisäksi koulun porteilta lähdettäessä ja takaisin tultaessa on kirjauduttava ulos ja sisään, ja wadojenkin sisäänkäynneillä istuu vartija. Joten vaikka kampus ei varmaan ole niin luksus kuin kaikesta mainitusta voisi olettaa, on täällä tosiaan todella hyvät oltavat.

 

biodiversity walk

Kävin itse eilen ensimmäistä kertaa kampuksen ulkopuolella (saapumista lukuunottamatta), joten en osaa vielä mitään kaikenkertovaa kuvausta Intiasta antaa. Paitsi ehkä ilmastosta; täällä on tällä hetkellä todella kostea ja hiostava keli monsuunin takia, ja on pitänyt totutella siihen, että jalat on aina likaiset. Jossain vaiheessa päivää rankkasateet vaan aina yllättää sut, kun kävelet esimerkiksi ruokalaan ilman takkia. Iltaisin on aika sademetsäolo, kun heinäsirkat huutaa kovaa ja liikut kampuksen pimeitä teitä pitkin märkien palmujen keskellä.
Se, mitä siis joka tapauksessa eilen näin Punessa, oli ihan mieletöntä. Intia on ihan hullu maa; 1,5 miljardia ihmistä, slummeja ja huippumoderneja kauppakeskuksia, villi liikenne ja kamalasti pikkukatuja, joissa myydään mitä ikinä voisi olettaa.
Vaikka itse luulin tulevani tänne aika ennakkoluulottomasti, niin Intia on kyllä todistanut munkin oletukset vääräksi jo monta kertaa. Esimerkiksi kauppakeskuksissa on parempi tarjonta kuin Suomessa, kadulla voi kävellä suht-rauhassa (kunhan ei liiku yksin) ja jopa naisia on alkanut näkyä työelämässä. Intian talous kasvaa tällä hetkellä nopeiten maailmassa, ja voin Punesta löytää lähes kaikkea, mitä löytäisin länsimaistakin.

Pune 

Ja vaikka "parannettavaa" on vielä ihan mielettömästi (varsinkin sukupuolten välisessä tasa-arvossa ja köyhyyden poistamisessa), niin olen itse ainakin ihan rakastunut tähän maahan. Mutta koska olen tosiaan vasta kerran käynyt oikeassa kaupungissa, niin palaan varmaan myöhemmin kertomaan, millaista itse Intiassa on. Se pitää kyllä mainita, että Intiassa ainoa liikennesääntö taitaa olla töötti.

Aloitan ensi viikolla trial periodin koulussa, jonka aikana setvitään käytännönasioita ja kokeillaan eri aineita, vaikka ne periaatteessa onkin jo valittu. Kuluva viikonloppu meillä on aika vapaa, mikä on ihan hyvä, koska hektisen ensimmäisen viikon jälkeen tarvitseekin vähän hengähdystaukoa. Voisin tosiaan vihdoin vaikka sisustaa huoneeni loppuun.
Päätän siis nämä ensimmäiset kuulumiset nyt tähän, kirjoittelen taas pian!

Terveisiä Suomeen,
Ella