November break: Diwali ja Mumbai

Diwali on yksi monista intialaisista festivaaleista, jonka tarkoituksena on juhlia valoa ja hyvyyden voittoa pahuudesta. Tän kunniaksi kaikki paikat koristellaan erilaisiin valoihin ja lyhtyihin, ja Diwalin aattona ammutaan raketteja - voisi näin perinteiden kannalta siis sanoa, että tunnelma on sekoitus joulua ja uuttavuotta.
Diwalin takia myös koulut suljetaan noin viikoksi, ja mekin päästiin viideksi päiväksi Mumbaihin viettämään november breakkia.

Mumbain reissu oli mulle oikeastaan tähän mennessä paras kokemus täällä, joka kertoo jotain tän festivaalin laajuudesta, mutta myös Mumbaista ihan mielettömänä kaupunkina. Vaikka kampukselta on Mumbaihin vaan muutaman tunnin matka, niin näin itse kaupungin vaan lentokoneesta keskellä yötä, ja halusin siellä päästä käymään.
Väkiluvultaan maailman top 10:ssä roikkuva Mumbai on pilvenpiirtäjien, mutta myös Aasian suurimman slummin kotipaikka, ja valtavien tuloerojen joukosta löytää sekä Brittien kolonisaation jättämää eurooppalaista arkkitehtuuria, suuren kansallispuiston että valtavia black market-ostoskatuja.

 

Kaupungin absurdiudesta ja elämästä kertoo pelkästään se fakta, että väestötiheys on vaatimattomat 20 100as./km2 - ja Suomessahan tuo samainen luku on sen 16 asukasta neliökilometriltä.  Valitettavasti tää fakta ei vaikuta vaan kaupungin elävyyteen, vaan myös siihen, että Mumbai on yksi maailman saastuneimmista kaupungeista; omat herätyskellot soi siinä vaiheessa, kun iPhone ei enää tunnistanut säitä, vaan ilmoitti joka päivä ilmassa olevan "smogia", eli saasteesta johtuvaa savua.

Me yövyttiin Mumbaissa 10 hengen porukalla mun vuosikurssilaisen luona, varakkaassa Oberoin kaupunginosassa. Mumbain hyväosaiset yhteisöt on suljettuja alueita, joiden kauniita sisäpihoja ympäröi pilvenpiirtäjärykelmä; asunto, jossa mekin oltiin, sijaitsi 21. kerroksessa. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan, miten erilainen perhedynamiikka on intialaisessa perheessä - siinä missä Suomessa voi mennä päiviä ilman, että perheet viettää aikaa yhdessä, niin intialaisessa perheessä on tärkeää pitää jokainen perheenjäsen mukana päivänkulussa. Intiassa on myös hyvin yleistä, että perheellä on kodinhoitaja - kodinhoitajien tehtäviin kuuluu siivota, tehdä ruokaa ja hoitaa pieniä lapsia, ja he ovat usein samalla perheellä töissä läpi lasten elämän.

Diwali celebrations (cr. Elisabeth Rudolph)

Kuten olen aiemmin jo moneen otteeseen sanonut, niin kaikkea muuta enemmän yllätyn jatkuvasti siitä, miten vähän me kuitenkin erotaan toisistamme. Vaikka kuinka yritän aina olla tekemättä ennakkoluuloja, niin jotenkin sitä aina odottaa valtavaa kulttuurishokkia, kun esimerkiksi menee niin erilaisessa kulttuurissa elävän perheen luokse; ja jotenkin sitä ei 2010-luvulla enää tule. Me katsottiin Diwalin aikana samoja tv-ohjelmia ja kuunneltiin radiosta samaa musiikkia, kuin mitä katsoisin ja kuuntelisin kotona. Mitä enemmän "real life"-kokemuksia saan täällä, sitä enemmän olen alkanut ymmärtää, että kehitysmaa-statuksesta huolimatta miljoonat ja miljoonat intialaiset elää todella hyvää elämää.
Mumbaissa vallitsee eloisa ja kaunis kulttuuri, ja jos näiden kahden vuoden jälkeen jonnekin palaan, niin se on todennäköisesti Mumbai.

Oberoi, Mumbai

Päästiin Mumbaissa myös leikkimään pitkästä aikaa turistia, ja nähtiin esimerkiksi Sanjay Gandhin kansallispuisto ja sen 2500 vuotta vanhat buddhalaiset luolat, Gateway of India, Taj Mahal Palace, Marine Drive Chowpattyn promenadikatu, Intian rikkaimman miehen asunto (nimimerkillä 14 kerrosta ja neljä asukasta), sekä Mahatma Gandhin asuintalo. Sen lisäksi löysin yhdestä ravintolasta suomalaisia korvapuusteja (joita tosin en maistanut, koska en luottanut niiden laatuun), ja sain nähdä, miksi Mumbain rannoilla ei voi uida (krhm, vedessä oli varmaan enemmän roskia kuin kaloja).

Turistiolo tosin aiheutti myös ongelmia, kuten lievän sekamelskan Gateway of Indian luona, kun paikalle yhtäkkiä ilmestyi seitsemän valkoista tyttöä. Kun saavuttiin nähtävyyden luo, saatiin ensiksi vaan paljon katseita, mutta tilanne eskaloitui nopeasti siihen pisteeseen, että meitä valokuvattiin joka suunnalta. Meille tungettiin lapsia syliin, ja oon varmaan sadassa selfiessä, johon en tahallisesti osallistunut - ja aina kun liikuttiin, meidän ympärille muodostui uusi piiri kameroita. Aluksi lähinnä naurettiin tilanteelle, mutta siinä vaiheessa kun osa porukasta alkoi saamaan ahdistuskohtauksia ja jouduin itsekin peittämään mun kasvot, niin tilanne alkoi olla niin kaoottinen, että jouduttiin poistumaan paikalta. Yhtäkkiä nimittäin jokaikinen silmäpari nähtävyyden ympärillä oli keskittynyt meihin eikä yhteen Intian kuuluisimmista nähtävyyksistä, ja tuli äärimmäisen huonossa mielessä Hollywood-julkkiksen olo. Oon kyllä muuten jo tottunut siihen, että kaduilla saan jonkun verran katseita mun vaaleuden takia, mutta tää oli kyllä hands down yksi erikoisimmista tilanteista missä oon ikinä ollut.
Yleisesti ottaen erityisesti "SoBo" eli South Bombay oli todella kaunista aluetta, ja meidän taksikuski kertoikin että meren äärellä olevien asuntojen vuokrat nousevat 10-12 lakhiin eli noin 15 000 euroon kuukaudessa. En itse asiassa kyllä panisi pahaksi, jos joskus pääsisin Mumbain skylinen äärelle asumaan.

Jos nyt alan tässä suosittelemaan matkakohteita, niin oikeasti suosittelen suuresti Mumbaita. Ei kannata jättää menemättä siksi, että kaupungista löytyy slummeja ja turvallisuustaso on monia muita kohteita alhaisempi - vaikka asian ei pitäisi niin olla, niin totuus on että Intiassa keskituloisella Eurooppalaisella on "varaa" - kyllä, rahallisesti - pitää itsensä melko hyvin turvassa. Eli vaikka itse omien kokemusteni perusteella suosittelen myös niissä slummeissa tai orpokodeissa vierailemista, niin ei täällä tarvitse jatkuvasti pelätä. Kunhan nyt ei, heh, lähde suurinten ihmisjoukkojen keskelle 10 hengen tyttöporukalla. 

Sanjay Gandhi National Park

Mumbailla on paljon hyvää tarjota, ja varsinkin Suomen metsien ja järvien keskellä asuneena huomasin koko ajan hokevani, miten absurdia kaikki oli.

- Ella